Harjoitusryhmä on tarkoitettu 2005 ja sitä aiemmin syntyneille. Harjoitusryhmätoiminnassa tavoitteenamme on tarjota kaikille mahdollisuus osallistua monipuolisiin yleisurheiluharjoituksiin. Tasovaatimusta osallistumiselle ei ole, into ja halu riittää.

Harjoitukset hallikaudella 2021-2022:

Tiistaisin klo 18.00-20.00 Pop-Areenalla

Kokoontuminen Pop-Areenalle, josta lähdetään tekemään yhdessä puolen tunnin alkulämmittely ulkona. Laita siis aina päälle myös säänmukainen juoksemiseen sopiva ulkovaatetus.

Talviharjoituksissa keskitymme perusominaisuuksien harjoittamiseen. Pääpaino on nopeus-, taitavuus-, kestävyys- ja lihaskuntoharjoitteilla. Jokainen harjoitus alkaa ulkoverryttelyllä.  Talvella pidämme yksittäisiä harjoituksia ja/tai leiripäiviä myös Kuortanehallissa. Näistä treeneistä sovitaan erikseen. Kesällä toiminta jatkuu Kauhavan urheilukentällä, jolloin pääpaino on yleisurheilun eri lajien tekniikkaharjoitteissa.

Harjoitukset suunnittelemme kunkin harjoituskauden mukaisesti. Vältämme tiukkapipoista toimintaa, vaikka edellytämmekin harjoitukseen osallistumista, jos on kerran paikalle tullut. Toki loukkaantumiset ja muut vastaavat esteet huomioidaan. Silloin haetaan tilanteen mukaan korvaavia treenejä, joten kotiin ei kannata silloinkaan jäädä. Toki flunssan tai vastavan sairauden yllättäessä kannattaa jäädä petiin, sairaana ei harjoitella. Kannustamme yrittämään ja osallistumaan, sen kautta aina oppii ja kehittyy, toiset nopeammin ja toiset vähän hitaammin.  Entistä tärkeämpää on myös kotona, koulussa ja/tai muiden lajien parissa tapahtuva liikunta. Kannustamme myös jokaista treenaamaan oman harjoitusohjelman mukaan.

Odotamme toimintaan osallistuvilta urheilijoilta myös Wisan kannalta tärkeisiin kisoihin osallistumista. Näitä ovat mm. seuraottelut sekä sm-, alue- ja piirinmestaruuskisat. Kannustamme myös osallistumaan muihin, niin Kauhavalla kuin muuallakin, tapahtuvaan kilpailutoimintaan. Kotijoukkojen edellytämme osallistuvan seuratoiminnan eri tehtäviin.

Harjoitusmaksu on 50€/kk (sis. harjoitusohjelman ja treenit). Maksu maksetaan kuukausittain Kauhavan Wisan yleisurheilujaoston tilille POP FI02 4744 1020 0138 10.

Tervetuloa mukaan monipuolisen liikunnan pariin!

Arto Valkama puh. 0400 269207 email arto.valkama@netikka.fi

                       

Vieritä ylös