Wisan salibandynaiset runkosarjan voittoon – lopputurnaus parin viikon päästä Kauhavalla

Tammikuun lopulla 19.1. pelasimme kotiyleisön edessä Kauhavalla. Ensimmäisessä ottelussa vastassamme oli SBS Paha Ähtäristä. Peli oli jälleen tiukka, mutta kotiyleisön kannustuksen avulla pystyimme taltuttamaan vastustajan ylivoiman ja voittamaan ottelun lopulta 3-2. Iltapäivän pelissä kohtasimme toistamiseen tälle kautta Jalasjärven Jalaksen kanssa. Oma peli toimi loistavasti ja voitimme ottelun 7-2. Samalla varmistimme paikkamme neljän parhaan joukossa ja sitä kautta sarjamme lopputurnauksessa!

16.2. matkustimme kolmatta kertaa tälle kautta Pietarsaareen. Ensimmäinen peli oli toisena sarjataulukossa olevaa Reisjärven Pilkettä vastaan, joten peli olikin niin sanottu neljän pisteen peli. RePi puolusti tiiviisti ja oli tehokas omissa paikoissaan. Peli oli odotetun tiukka, mutta onnistuimme voittamaan tärkeän pelin lopulta 4-3. Toisessa pelissä vastassamme oli pietarsaarelainen Torrent. Peli oli tasaista läpi ottelun. Olimme kuitenkin tehokkaampia omissa paikoissamme ja voitimme ottelun 4-1. Taas neljän pisteen turnaus ja samalla runkosarjan voiton varmistus!

Runkosarjaa on vielä jäljellä yksi turnaus, joka pelataan Nurmon Qmax -areenalla sunnuntaina 9.3. Panosta näissä peleissä ei enää ole, mutta lähdemme silti taistelemaan voitoista loppuun asti! 

Pohjanmaan naisten 2.divisioonan runkosarjan neljä parasta pelaavat lopputurnauksen, jonka voittaja pääsee Suomisarjan katsintoihin. Lopputurnaus pelataan Kauhavalla sunnuntaina 16.3. Ensimmäisessä pelissä klo 12.00 pelaamme runkosarjan neljänneksi sijoittunutta joukkuetta vastaan (selviää viimeisessä turnauksessa). Klo 13.30 alkavassa ottelussa vastakkain pelaavat runkosarjan 2. eli Reisjärven Pilke ja runkosarjan 3. (selviää viimeisessä turnauksessa).  Näiden ottelujen voittajat pelaavat finaalin klo 16.00. Tervetuloa kannustamaan meidät voittoihin ja kohti Suomisarjaa! 

Kapteeni, Venny Hovila:

”Tällä kaudella joukkueen yhteishenki on tiivistynyt entisestään ja tämä on näkynyt pelaamisessa. Uskallan väittää, että kukaan meistä ei olisi kauden alkaessa uskonut runkosarjan voittoon tai ainakaan siihen, että se on varmistettu jo ennen viimeistä turnausta. Jokainen on kuitenkin kehittynyt yksilönä ja mikä tärkeintä, joukkueen yhteispeli on ottanut suuria askelia eteenpäin. Tiukat pelit on onnistuttu kääntämään yhdessä voitoiksi, tappioasemista on noustu ja johtoasemaa on opittu puolustamaan. Tämä on tehty yhdessä joukkueena! Jokainen on pistänyt itsensä likoon ja kaveria on autettu kentällä sekä sen ulkopuolella. Runkosarjan voitto ei kuitenkaan valitettavasti anna meille vielä paikkaa nousukarsintoihin. Toivonkin, että saisimme yleisöä paikalle lopputurnaukseen ja kotiyleisön tuen avulla onnistuisimme voittamaan myös kauden tärkeimmät pelit!”

Venny Hovila

Scroll to Top