Kauhavan wisan salibandynaisten kausi on jatkunut taas kahden turnauksen verran. Matkasimme bussilla yhdessä kannattajiemme kanssa Kokkolaan vielä sunnuntaina 22.12. Ensimmäisessä pelissä saimme vastaamme Pietarsaarelaisen Jeppis FBC:n. Vaikka sijoituksemme sarjataulukossa oli ihan ääripäissä, oli ottelu meille vaikea. Pelaaminen ei lähtenyt rullaamaan ja peli ei ollut meillä kunnolla hallinnassa. Saimme kuitenkin kolmannessa erässä tehtyä tarvittavat maalit, ja vastustajan pelatessa ilman maalivahtia lopputulos oli lopulta 5-2 meidän hyväksemme.
Toisessa ottelussa saimme vastaamme kotijoukkue SC Kokkolan. Kokkola oli saanut vahvistuksia ja heidän pelinsä oli myös kehittynyt sitten kauden ensimmäisen turnauksen, joten toinenkaan ottelu ei ollut meille helppo. Taisteluilme oli kuitenkin viimeisessä erässä kohdillaan ja voitimme ottelun 4-3. Vaikka pelit eivät olleetkaan parastamme, oli kahden voiton ja neljän pisteen kanssa mukavaa siirtyä pienelle joulutauolle edelleen sarjakärkenä.
Joulutauko ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä kausi jatkui jo lauantaina 4.1. Pietarsaaressa. Ensimmäisessä pelissä oli edellisestä turnauksesta tuttu vastustaja Jeppis FBC. Peli oli tälläkin kertaa tiukkaa, mutta kuitenkin paljon parempaa kuin ennen joulua Kokkolassa, sillä pystyimme hallitsemaan palloa ja toteuttamaan paremmin niitä asioita, joita treeneissä on käyty läpi. Paikkoja saatiin luotua myös paljon enemmän, mutta olimme tehottomia maalinteossa. Ottelu päättyi kuitenkin meidän 3-2 voittoomme.
Toisessa ottelussa vastassamme oli Valattaret Seinäjoelta. Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 0-0, mutta toisessa erässä pelimme alkoi rullaamaan oikein kunnolla. Paikkoja pystyttiin luomaan paljon ja pallonhallinta oli entistä parempaa. Voitimme ottelun 5-0 ja näin saimme pelattua myös Suville hänen ansaitsemansa nollapelin. Neljä pistettä taas mukaan ja sarjakärkenä seuraavaa turnausta kohti.
Seuraavana vuorossa onkin kotiturnaus täällä Kauhavalla sunnuntaina 19.1. Toivomme, että mahdollisimman moni paikallinen löytäisi katsomoon myös salibandyn pariin ja samalla kannustamaan meidät voittoihin kotiturnauksessa. Pelimme ovat Kauhavan yhtenäiskoulun liikuntasalissa klo 11.00 KauWi-SBS Paha ja klo 16.30 Jalas-KauWi. Turnaukseen on vapaa pääsy ja kioski palvelee koko päivän ajan. Turnauksen ajan mahdollista myös laukoa tutkaan ja mitata oman vedon nopeus!
Toisen valmentajamme Jukka Rahkosen ajatuksia kuluvasta kaudesta nyt, kun yli puolet peleistä on takana päin: On ollut mahtavaa nähdä, kuinka kuluvan kauden aikana pelaajien luottamus on kasvanut toisiin pelaajiin, omaan pelaamiseen sekä siihen, että meille vaikeat pelit pystytään kääntäämään voitoiksi. Tämä on tuonut peliin rentoutta, entistä parempaa taistelutahtoa ja pelaamisen iloa, mitä on mahtavaa näin valmentajana roolista seurata!
Venny Hovila
Kuva: Antti Järvinen Photography