EPSUn korttelikuppi 2016-2017

Korttelikupin kilpailukutsu ja säännöt

Etelä-Pohjanmaan suunnistus ry:n jäsenseurat järjestävät kaikille avoimen korttelirastikupin talvikaudella 2016–2017.

Ratavaihtoehtoja ja kilpailusarjoja on kolme: A, B, C. Sarjat ovat yleisiä ja siis kaikille avoimia, mutta naisille lasketaan joka sarjassa lisäksi myös oma erillistuloksensa. Ratansa kukin voi valita vapaasti, mutta oman radan valinnan ja ratojen suunnittelun (tai lähinnä matkamitoituksen) ohjeena on seuraavanlainen ikäsarjajaottelu:

  • A: H18–49, D20–44
  • B: H14–17, D16–19, H50–69, D45–64
  • C: H8–13, D8–15, H70–100, D65–100

Ikäryhmiä ei erotella pisteidenlaskussa.

Osakilpailuja on 8-12. (Neljälle osakilpailulle kaivattaisiin vielä järjestäjää.) Kunkin radan lopullisessa pisteidenlaskennassa huomioidaan vain ne kilpailijat, jotka ovat tehneet vähintään viisi hyväksyttyä suoritusta kupin osakilpailuissa kyseisellä radalla. Osakilpailun voitosta saa 30 pistettä, toisesta 27 ja alaspäin 25, 23, 21, 19, 18 jne. Kunkin kilpailijan viiden parhaan suorituksen yhteispisteet ratkaisevat sijoituksen. Rasteille voi toki tulla, vaikkei olisi kupista ja kilpailemisesta sinänsä kiinnostunut. Kupin voittajat palkitaan ruhtinaallisesti maineella ja kunnialla.

Radalle saa lähteä vapaasti lähdön aukioloaikana iltarastiperiaatteella. Osakilpailuihin täytyy ilmoittautua viimeistään 18 tuntia ennen kilpailun alkua. Ilmoituksen voi tehdä kupin nettisivuilla tai tekstiviestillä, jos kalenterissa on ilmoitettu puhelinnumero sitä varten. Vaikka nettisivujen ilmoittautumisjärjestelmä teknisestä rajoitteesta johtuen korostaa ilmoittautumisen viiden euron hintaa, ilmoittautuminen ei ole sitova. Viiden euron osallistumismaksu maksetaan osallistumisen yhteydessä. Myös järjestävän seuran jäsenet saavat osallistua osakilpailuun. Iltarastien ja yöcupin tapaan alle 20-vuotiailta ei peritä osanottomaksua.

Taajamissa liikuttaessa kilpailijan on pukeuduttava heijastinliiviin. Heijastinliivin käyttäminen on pakollista valaistusolosuhteista riippumatta. Suunnistajien tulee noudattaa liikennesääntöjä ja huomioida muu liikenne suorituksen aikana! Iltakilpailuissa kilpailija tarvitsee otsalampun.

Turvallisuuden kannalta liivi on välttämätön, vaikka diskauksiin ei halutakaan mennä. Liivi voi hätätilanteessa antaa autoilijalle väistöön tarvittavan lisäsekunnin.

Korttelikupista tiedotetaan Kauhavan Wisan nettisivuilla: http://www.kauhavanwisa.fi/paasivut/korttelikuppi-2016-2017 Lähtöpaikat, ratojen pituudet ja muut yksityiskohdat täsmennetään kauden kuluessa mahdollisuuksien mukaan kilpailukalenteriin. Lumitilanteen salliessa radat voivat olla ratamestarin harkinnan mukaan osin tai jopa kokonaan metsässä.

Järjestelyistä haetaan kokemuksia ja vastaanotetaan palautetta. Kupin säännöt voivat muuttua ennen kupin alkua, ja osakilpailujen tiedot voivat muuttua ja täydentyä kupin aikanakin. Varmista tiedot nettisivuilta ennen kilpailuun lähtöä.

Kilpailukalenteri

Korttelikupin tulokset ja sijoitukset sarjoittain

Kupin voittivat eri sarjoissa Tomi Savolainen, Jari Harju, Jarmo Kirkkomäki ja Laura Kauppi

Kauden 2015-2016 voittajia olivat eri sarjoissa Antti Iivari, Juho Kangas, Väinö Ojajärvi, Ulla Ojala, Anna Ruokola ja Laura Kauppi.







Hae sivustolta
Yhteistyökumppanit